II.

Monimuotoisuutta voi vahvistaa pienin askelin

Maataloudella on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Satelliittikuvista laskettuna planeettamme hyödynnettävissä olevasta maa-alasta jopa 40 prosenttia on maatalouskäytössä. Se on suuri määrä, sillä loput 60 prosenttia sisältävät muun muassa ikiroudan, tundran sekä kaikki aavikko- ja vuoristoalueet.

Maatalouden piirissä tuotetaan lähes kaikki ihmisten ja kotieläinten ravinto(17). Viljelijä onkin onnekkaassa asemassa, sillä hänellä on aito mahdollisuus vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen hallinnoimansa maan kautta. Elonkirjon eteen voi tehdä paljon jo pienilläkin teoilla. Tilaa kannattaa ajatella kokonaisuutena, jolloin monista pienistä teoista syntyy vaikuttava kokonaisuus.

Case study

Ilpo Markkolan tilalla Hämeenkoskella viljely on monipuolista

Kuva 4. Ilpo Markkolan tilalla monimuotoisuutta lisäävät myös ravinteita kaappaamaan rakennetut kosteikot. Kuva: Soja Sädeharju.

Kuva 4. Ilpo Markkolan tilalla monimuotoisuutta lisäävät myös ravinteita kaappaamaan rakennetut kosteikot. Kuva: Soja Sädeharju.

Katso Ilpon video ”Peltopyyt, madot ja kynnöstä luopuminen nivoutuvat yhteen ja ovat osa monimuotoisuuden ilmenemistä” (2:38).


Tila pähkinänkuoressa:

Ilpo Markkola viljelee tilallaan kauraa, vehnää, ruista ja ohraa – myös mallasohraa.

Lisäksi hän on istuttanut mailleen muutamia satoja hedelmäpuita, muun muassa omenaa, päärynää ja luumua. Kokeilussa on myös hunajamarjaa, mustikkaa ja vadelmaa. Parhaillaan työn alla on humalatarhan rakentaminen vasta perustettua Kosken Mallasta varten. Tavoitteena on, että tilalla riittäisi myytävää ympäri vuoden.

Mitä ajattelet monimuotoisuudesta?

Pidän linnuista, pölyttäjistä, hyönteisistä ja madoista, ja meillä on runsaasti niitä kaikkia. Kaikki alkoi 12 vuotta sitten, kun huomasin, että meillä on täällä peltopyitäkin. Ne tykkää, kun pellot ovat kasvipeitteisiä. Ennen kevättöitä etsin pelloilta töyhtöhyyppien pesät. Niitä ei jyrätä. Kun on linnuille ruokaa, ne viihtyy täällä. Se on sellainen kierto, että niiden määrä korreloi pölyttäjien määrän kanssa. Hedelmäpuut ja puutarhakasvitkin on riippuvaisia pölyttäjistä.

Kun maassa on ravinteita, on myös pieneliötoimintaa. Mun tehtävänä on rakentaa sitä humusta ja sitoa hiiltä niin, että maaperän tila kohenee. Jos se on monimuotoisuutta, niin olkoon sitten. Yritän kulkea tätä juttua luonnon mukana – välillä onnistun ja välillä en. Luonto on ovela kaveri.

– Maanviljelijä Ilpo Markkola, Hämeenkoski

Elonkirjoa voi maatalousympäristössä lisätä monenlaisilla toimenpiteillä. Jokainen voi aloittaa pienillä teoilla, kuten jättämällä pientareita niittämättä ja kaistoja ruiskuttamatta, jotta niille voi kehittyä runsas hyönteis- ja kasvilajisto. Myös esimerkiksi nurmen jättäminen metsäsaarekkeiden vierustoille on pieni mutta hyödyllinen teko. Metsäsaarekkeet ovat pienikokoisinakin tärkeitä peltoluonnon monimuotoisuuden lisääjiä. Samoin kivisaarekkeet sekä kiviaidat tarjoavat ravintoa ja suojaa monille eliölajeille.

Kuva 5. Maanviljelijät Sirkku Puumala ja Patrick Nyström, Vihti. Kuva: Kimmo Syväri.

Kuva 5. Maanviljelijät Sirkku Puumala ja Patrick Nyström, Vihti. Kuva: Kimmo Syväri.

Päätimme jättää peltolohkon reunaan pienen heikkotuottoisen kaistaleen nurmelle, pois satokasvien tuotannosta, ihan vain monimuotoisuuden lisäämiseksi.

Maanviljelijät Sirkku Puumala ja Patrick Nyström, Verkatakkilan tila, Vihti

Pientareet ovat monimuotoisuuden keitaita. Jo kapealla pientareella voi olla huomattavan runsas kasvi- ja hyönteislajisto. Pientareita voi myös tehdä monimuotoisemmiksi kylvämällä niille varta vasten suunniteltuja siemenseoksia.

Kuva 6. Hunajakukat soveltuvat petopenkkaan, koska ne tarjoavat pölyttäjille ravintoa. Kuva Soja Sädeharju.

Kuva 6. Hunajakukat soveltuvat petopenkkaan,koska ne tarjoavat pölyttäjille ravintoa. Kuva: Soja Sädeharju.

Petopenkan (tai petopankki) rakentaminen suurille peltoaukeille on hyödyllistä sekä viljelijälle että pellon eliöstölle. Petopenkka on Suomessa vähemmän tunnettu mutta esimerkiksi Isossa-Britanniassa jo pitkään käytetty menetelmä laajojen peltoalueiden monimuotoistamiseksi. Petopenkan avulla kasvituholaisten luontaiset viholliset leviävät pellolle helpommin. Se myös tarjoaa ravintoa peltolinnuille. Koska petopenkka vähentää kemiallisen tuholaistorjunnan tarvetta, syntyy taloudellista säästöä.

Muodoltaan petopenkka on hieman muuta kasvillisuutta korkeampi harjanne. Sille kylvetään sopiva kasviseos, jossa on esimerkiksi hunajakukkaa, heinäkasveja ja päivänkakkaraa. Hunajakukka on erityisen hyödyllinen, sillä se houkuttelee paikalle kirjavan joukon hyönteisiä. Niistä saa ravintoa myös peltoluonnon linnusto. Petopenkassa saa kasvaa myös pientareiden kasvillisuutta, sillä esimerkiksi koiranputki on kasvituholaisen luontaisten vihollisten mieleen.

Kun maatiloilla kohennetaan jonkin tietyn eliölajin elinolosuhteita, usein siinä sivussa hyötyvät monet muutkin lajit. Monet viljelijät kertovat kokemuksistaan tietyistä eläinlajeista jo lapsuudesta asti.

Kuva 7. Maanviljelijä Kalle Kivelä, Salo. Kuva: Kalle Kivelä.

Kuva 7. Maanviljelijä Kalle Kivelä, Salo. Kuva: Kalle Kivelä.

Muistan kun lapsena viljakuormassa oli leppäkerttuja ihan tolkuttomasti. Niiden annettiin kävellä kädellä, ja kun käden nosti pystyyn, ne lähtivät lentoon. Joku vuosi sitten havahduin, että eihän niitä enää ole, ja aloin seuraamaan niiden määrää. Nyt aina kun näkee leppäkertun, tulee hymy huuleen. Toivottavasti saadaan niiden määrää kasvatettua.

Maanviljelijä Kalle Kivelä, Alaspään maatila, Salo

Case study

Peltopyyt ilmentävät vahvaa monimuotoisuutta

Kuva 8. Peltopyy on vahvaa monimuotoisuutta ilmentävä laji, joka tarvitsee suojaa ja ravintoa pellolla. Kuva: Arto Juvonen.

Kuva 8. Peltopyy on vahvaa monimuotoisuutta ilmentävä laji, joka tarvitsee suojaa ja ravintoa pellolla. Kuva: Arto Juvonen.

Yksi viljelijöiden suosikeista on peltopyy. Peltopyy on ollut aiemmin hyvin runsaslukuisena tärkeä riistalintu, mutta nykyisin laji on joutunut ahtaalle sarkaojien ja latojen vähennyttyä peltomaisemassa.

Peltopyytä voi nähdä Suomen eteläosissa sekä läntisellä rannikkoalueella. Laji on siirtynyt uhanalaisuusarvioinnissa elinvoimaisesta silmälläpidettäviin, sillä pyynti ja peltomaiden muutokset ovat vaikuttaneet sen kantaan heikentävästi(18).

Peltopyiden elinympäristöjä voidaan parantaa helposti monipuolistamalla peltoviljelyä sekä huolehtimalla ympärivuotisesta kasvipeitteisyydestä. Myös ruiskuttamattomien kaistaleiden jättäminen pellon reunoihin sekä yhden koneen levyisten riistakaistaleiden jättäminen suurten nurmialueiden keskelle parantavat peltopyyn elinoloja huomattavasti. Näihin kaistaleisiin voidaan kylvää erilaisia seoksia, joissa on mukana korkeaa auringonkukkaa ja hyönteisiä houkuttelevaa hunajakukkaa.

Lisäksi peltopyyn selviytymismahdollisuuksia talven yli parantaa viljan puiminen pitkään sänkeen sekä syyskasvien viljely. Kynnetty pelto on peltopyyn kannalta haitallisin vaihtoehto, kun taas kasvipeitteinen pelto tukee linnun selviytymistä parhaiten.

Pölyttäjät tekevät elintärkeää työtä

Kolme neljäsosaa maailmassa viljellyistä kasvilajeista on riippuvaisia pölytyksestä tai ainakin hyötyy siitä(19). Osa kasveista pystyy myös itsepölytykseen, mutta tällöin sato voi jäädä hyvin pieneksi tai laadultaan heikoksi. Suomen viljelykasveista muun muassa tattari on täysin riippuvainen hyönteispölytyksestä, ja esimerkiksi härkäpapu, mansikka, kumina, herukat ja rapsi hyötyvät siitä merkittävästi. Hyönteispölytyksen puutteesta on kärsinyt esimerkiksi rypsi, jonka sadot ovat jo osassa Suomea heikentyneet pölyttäjien puutteessa.(20,21)

Viljelykiertoa kannattaa suunnitella myös pölyttäjien näkökulmasta, sillä ne tarvitsevat kukkivia kasveja koko kasvukauden ajan. Samaan aikaan satokasvin kanssa kukkivaa ja pölyttäjiä houkuttelevaa kasvia ei kannata kylvää heti peltolohkon viereen, jotta satokasvin pölytys onnistuu mahdollisimman hyvin.

Note

Tärkeät pölyttäjät

Tarhamehiläinen: Mehiläistarhaajien kasvattama tarhamehiläinen tuottaa pölytyspalveluiden ohella hunajaa. Pesiä voi siirtää peltojen reunoille tarpeen mukaan, mutta silti myös villipölyttäjiä tarvitaan. Tarhamehiläinen ei pölytä kaikkia viljelykasveja yhtä tehokkaasti, eikä pesiä riitä joka pellon laitaan. Villipölyttäjistä tärkeimpiä ovat mesipistiäiset, joiden taloudellinen arvo on globaalisti samaa luokkaa kuin tarhamehiläisten. Tarhamehiläiset kattavat Suomessa neljänneksen pölytyksen tarpeesta.(3)

Erakkomehiläinen: Villi mehiläinen, joka elää pienemmissä yhteiskunnissa kuin tarhamehiläinen.

Kimalainen: Mesipistiäisiin kuuluvia kimalaisia on useita eri lajeja. Tämä karvainen ja pyöreä pölyttäjä on työteliäs ja sinnikäs eläin, jonka mukana siitepöly kulkeutuu kukasta toiseen tehokkaasti. Kimalaiset ovat erityisen tärkeitä pitkätorvisille kukille, sillä vain eräät kimalaislajit ovat erikoistuneet pölyttämään niitä pitkällä kielellään.

Muut villipölyttäjät: Muita villipölyttäjiä ovat esimerkiksi perhoset, pistiäiset, loispistiäiset, kukkakärpäset, kovakuoriaiset, muurahaiset ja ampiaiset.

Kuva 9. Tarhamehiläinen hunajakukassa. Kuva: Soja Sädeharju.

Kuva 9. Tarhamehiläinen hunajakukassa. Kuva: Soja Sädeharju.

Pölyttäjien tiedetään vähentyneen ainakin läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta todennäköisesti ongelma ei rajaudu vain näille alueille. Tällä hetkellä tietoa pölyttäjien tilanteesta on saatavilla heikosti muualta maailmasta, mutta niiden elinympäristöjen muutoksia seuraamalla voidaan olettaa, että tilanne on menossa huonompaan suuntaan.

Pölyttäjäkadon syitä ei tiedetä varmasti. Elinympäristöjen heikkenemisen lisäksi muun muassa öljykasvien torjunta-aineina käytettyjä neonikotinoideja on epäilty yhdeksi syypääksi. Neonikotinoidien käyttöä on rajoitettu Suomessa ja muissa EU-maissa. Muita oletettuja syitä ovat torjunta-aineiden vaikutus peltojen piennarkasvustoihin sekä pölyttäjien suuntavaistoon, lisääntymiseen ja immuunipuolustukseen.(3)

Jo fyysikko Albert Einsteinin väitetään todenneen, että ihmiskunnallamme olisi elinaikaa neljä vuotta, mikäli pölyttäjät katoaisivat.

Optimistisesti ajatellen tuskin joudumme asian todenperäisyyttä koskaan todistamaan, sillä tietoisuus pölyttäjien tärkeydestä kasvaa koko ajan, ja samalla toimet niiden elinympäristöjen parantamiseksi lisääntyvät. Joka tapauksessa syytä huoleen on, ja siksi kaikkia mahdollisia keinoja pölytyspalveluiden turvaamiseksi tulevaisuudessakin tulee hyödyntää.

Note

Mitä pölyttäjien tilalle?

Pölyttäjien työn taloudellinen arvo on 426 miljardia euroa vuodessa(22). Jos pölyttäjät eivät tee niiden normaalisti suorittamaa työtä, on kolme vaihtoehtoa(3):

  • Luovutaan hyönteispölytteisten kasvien viljelystä ja siirrytään itse- ja tuulipölytteisiin kasveihin. Tämän myötä ruokavalio muuttuu suppeammaksi ja epäterveellisemmäksi, kansantaudit lisääntyvät, maan kasvukunto heikkenee viljelykiertojen yksipuolistuessa, tuholais- ja tautiongelmat lisääntyvät

  • Löydetään uusia tapoja pölyttää kasvit, kuten robottimehiläiset. Emme tosin tiedä lainkaan, millaiset ovat näiden pölyttäjärobottien elinkaaren ympäristövaikutukset.

  • Käytetään ihmispölytystä. Yksi ihminen ehtii työpäivän aikana pölyttää pensselillä 5–10 hedelmäpuun kukat. Suomen palkkatasolla hehtaarin omenatarhan pölytys maksaisi lähes 10 000 €. Paljonko tulisi omenalle hintaa?

Perinnebiotoopit turvaavat tulevaisuuden elonkirjoa

Nimestään huolimatta perinnebiotoopit eivät ole pelkkä jäänne muinaisuudesta, vaan ne ovat tärkeä osa tulevaisuuden elävää maataloutta.

Perinnebiotoopit ovat saaneet alkunsa jo satoja vuosia sitten, jolloin laidunnetuille tai niitetyille alueille syntyi ainutlaatuisia eliöyhteisöjä. Luontotyypeiltään ne ovat erilaisia niittyjä, ketoja, kaskimetsiä, hakamaita, nummia ja metsälaitumia.(23)

Kuva 10. Perinnebiotoopit kaipaavat aktiivista hoitoa edelleen, sillä niiden usein uhanalainen eläinlajisto tarvitsee monipuolisen ja matalan kasvillisuuden selvitäkseen. Kuva: Eija Hagelberg.

Kuva 10. Perinnebiotoopit kaipaavat aktiivista hoitoa edelleen, sillä niiden usein uhanalainen eläinlajisto tarvitsee monipuolisen ja matalan kasvillisuuden selvitäkseen. Kuva: Eija Hagelberg.

Perinnebiotooppien hoito tarkoittaa laidunnusta tai niittoa. Jo umpeenkasvaneetkin perinnebiotoopit kannattaa ennallistaa, sillä niiden maaperässä voi piillä arvokas niittykasvien siemenpankki.

Perinnebiotoopeille tyypillistä on matalakasvuisuuden lisäksi huomattavan runsas ja monimuotoinen lajisto. Kasvit ovat pääosin ruohovartisia, ja ne ovat peräisin metsistä ja niityiltä. Suomessa näkyvimmät perinnebiotoopit ovat puustoisia luonnonlaitumia ja niittyjä, kuten rantaniittyjä, joita laidunnetaan monin paikoin. Puustoisen perinnebiotoopin voi tunnistaa tarkastelemalla puiden ja pensaiden määrää ja kasvutapaa. Vanhoilla laidunmailla puusto voi olla matalampaa ja monihaaraisempaa laiduneläinten syötyä niitä taimivaiheessa. Valoa kaipaavat pensaat, kuten pähkinät ja taikinamarja, voivat puolestaan kertoa, että alue on ollut alun perin hyvin avoin. Kookkaat kasvit, kuten nokkoset, vadelmat ja koiranputket, viittaavat alueen rehevöitymiseen, jolloin perinnebiotoopin hoito on joko päättynyt tai ollut liian vähäistä.(24)

Kuva 11. Laiduntavat eläimet hoitavat elonkirjoa. Kuva: Marjo Aspegren.

Kuva 11. Laiduntavat eläimet hoitavat elonkirjoa. Kuva: Marjo Aspegren.

Tiesitkö?

Myös karjan laitumelle tuottama lanta lisää monimuotoisuutta. Lannassa elävät lantakuoriaiset hajottavat karjanlantaa pelloilta. Niiden tekemä työ on tavattoman arvokasta: Yhdysvalloissa se on arvioitu 324 miljoonan euron arvoiseksi vuosittain.(22)

Laidunnus lisää monimuotoisuutta

Laidunnuksella voidaan hoitaa luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi laidunnuksen seurauksena syntyneet perinnebiotoopit ovat elonkirjon pankkeja, joita voidaan laidunnuksella ylläpitää ja lisätä. Lisäksi laidunnus on usein ainoa mahdollisuus hoitaa kivisiä ja epätasaisia perinnemaisemia, joilla on harvinaista kasvillisuutta. Laidunnus myös monipuolistaa maaseutumaisemaa.

Laiduntamalla voidaan parantaa myös harvinaisten rantaniittyjen tilaa. Jos rantoja ei laidunneta, ne kasvavat umpeen. Tiheä ruovikko vähentää luonnon monimuotoisuutta, kun laiduntamalla taas voidaan muun muassa parantaa uhanalaisten lintulajien elinoloja.(25)

Katso Riitan video ”Laiduntaminen ja monimuotoisuus” (0:57).

Kuva 12. Maanviljelijä Riitta Lehtinen kertoo laidunnuksen positiivista vaikutuksista: Laiduntaminen edistää peltoluonnon monimuotoisuutta. Se myös parantaa eläinten hyvinvointia ja oikein suunniteltuna se on tehokasta hiilensidontaa. Kuva: Marjo Aspegren.

Kuva 12. Maanviljelijä Riitta Lehtinen kertoo laidunnuksen positiivista vaikutuksista: Laiduntaminen edistää peltoluonnon monimuotoisuutta. Se myös parantaa eläinten hyvinvointia ja oikein suunniteltuna se on tehokasta hiilensidontaa. Kuva: Marjo Aspegren.

Note

10 askelta monimuotoisuuden lisäämiseksi pelloilla

  • Suosi aitoa kasvipeitteisyyttä ja jätä sitä alueille, joilla tiedät peltolintujen viihtyvän.

  • Suosi suojaviljan sänkeä ja sen alta nousevaa nurmea, sillä ne ovat talvisen peltoluonnon parhaita elinympäristöjä monelle eliölajille.

  • Käytä kerääjä- ja aluskasveja ja muokkaa maata vasta keväällä.

  • Pyri luomaan yhtenäisiä pientareita laajempia vihervyöhykkeitä uomien varsille esimerkiksi luonnonhoitopeltojen tai suojavyöhykkeiden avulla.

  • Älä niitä kaikkia peltoaukean pientareita samana vuonna.

  • Perusta riistapeltoja vaikkapa kapeina kasvulohkoina isoille lohkoille tai metsän reunoille, missä tiedät riistaeläinten liikkuvan.

  • Jätä ruiskuttamattomia kaistaleita pellon reunoille.

  • Monipuolista viljelykiertoa uusilla viljelykasveilla, kerääjäkasveilla sekä seosviljelyllä.

  • Perusta kukkakaistoja ja petopenkkoja, jotka tarjoavat suojaa myös tuholaisten luontaisille vihollisille.

  • Kartoita tilan vesialueet ja hyödynnä sopivat uomat, luontaiset notkot ja vanhat maanottokuopat kosteikkojen ja muiden vesialtaiden rakentamiseen. Monimuotoisuuden lisäksi ne pidättävät ravinteita, ja niitä voi käyttää tarpeen tullen kastelualtaina.

Alkuperäislähdettä 24 mukaillen.

Tervetuloa jatkamaan keskustelua uudistavasta viljelystä Carbon Action Klubissa!

Katso luvussa 3 käytetyt lähteet.

Luvun 3 on kirjoittanut: 
Soja Sädeharju, BSAG

Luvun 3 asiantuntijatarkastus:
Erikoistutkija Mikko Kuussaari, Suomen ympäristökeskus

You reached the end of Chapter 3

Correct answers

0%

Exercises completed

0/0

Next Chapter
IV. Hiili, Vesi, Ilmasto