Ongelmien tunnistaminen

Aluksi perehdymme maan kasvukunnon ongelmien tunnistamiseen, havainnointiin ja analysointiin.

Etsimme ratkaisuja muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

• Mistä tiedän, mikä peltoa vaivaa?

• Miten voin parantaa pellon vesitaloutta?

• Miten vältän tiivistymiä ja korjaan ne?

Kasvukunto kertoo maan eri tekijöiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta, joka ylläpitää peltomaan hyvää laatua ja mahdollistaa viljelyn.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maassa on huokoinen rakenne sekä sopivasti happea ja vettä. Näiden lisäksi hyväkuntoisessa peltomaassa on tarpeeksi mikrobeja ruokkivaa eloperäistä ainesta. Hyvällä lohkolla ei ole pahoja tiivistymiä eikä kyntö- tai muuta muokkausanturaa. Silloin myös kasvien juuret pääsevät kasvamaan vapaasti ruokamultakerroksessa ja ne ulottuvat aina maan syvempiin kerroksiin asti. Kellarilta tuoksuva kuohkea pintamaa tarjoaa erinomaiset kasvuolosuhteet satokasveille.

Kurssilla hyödynnetään oman tilan peltolohkoja, joille tehdään muun muassa viljelykierron suunnittelua. Niillä testataan myös pellon havainnointimenetelmiä sekä toimenpiteitä kasvukunnon parantamiseksi. Mikäli omia peltolohkoja ei ole, voi käyttää esimerkiksi oman oppilaitoksen tai tutun maatalousyrittäjän lohkoja.

Ongelmat on tunnistettava, jotta ne voidaan korjata

Peltomaan kasvukunnon säilyttäminen ja parantaminen vaatii sekä osaamista että pitkäjänteistä työtä. Peltomaiden tulee kestää nykyisiä vaihtelevia sääolosuhteita aina kuivuudesta rankkasateisiin ja tuottaa samalla hyviä satoja. Peltojen tiivistyminen, ongelmat pellon vesitaloudessa sekä yksipuoliset viljelykierrot johtavat niin ikään maan kasvukunnon heikkenemiseen. Ongelmien kasaantuminen samoille lohkoille vaikuttaa sadontuottoon ja satovarmuuteen.

On tärkeää panostaa peltojen analysointiin, seurantaan ja toimenpiteiden suunnitteluun. Näiden toimenpiteiden hyöty kertaantuu vuosien kuluessa. Kaikeksi onneksi pellon kasvukunto on kuitenkin viljelijän omissa käsissä. Sen kohentamiseksi voidaan tehdä paljon vuosittaisilla viljely- ja kunnostustoimenpiteillä.

Jotta voisimme korjata peltojemme ongelmia, on meidän ensin kysyttävä itseltämme joitain kysymyksiä.

Löytämällä vastauksia näihin kysymyksiin, selviää samalla myös syy ongelmiin.

Kuva 1. Ratkaisuja pellon ongelmiin löytää kysymällä itseltään kysymyksiä. Ongelmien ratkominen yhdessä muiden viljelijöiden kanssa on usein kaikkein hedelmällisintä. Kuva: Aleksi Lumme.

Hyvä tapa lähteä ottamaan selvää asioista on kysyä viisi miksi-kysymystä.

Esimerkiksi:

1. Pellolla seisoo vesi. Miksi?

2. Ojitus ei toimi. Miksi?

3. Salaojan laskuaukko on tukossa. Miksi?

4. Siellä kasvaa pajua ja paljon muuta kasvillisuutta. Miksi?

5. Laskuaukot ovat huoltamatta ja piiriojat kaivamatta. Miksi?

Vastaus: Koska ei ole ollut aikaa ja hyvää suunnitelmaa, jota noudattaa.
Ratkaisu: Tarvitaan suunnitelma ja pitää järjestää aikaa ojitusten huoltamiseen.

Maan kasvukunnon arviointi tulee toteuttaa kokonaisvaltaisesti. Pellon nykyiseen kasvukuntoon täytyy perehtyä, jotta parannustoimenpiteet voidaan suunnitella ja kohdentaa oikein. Parhaiten maan kasvukunnosta saa tietoa yhdistämällä viljelijän omat vuosien saatossa kerääntyneet kokemukset erilaisiin havaintomenetelmiin. Tällaisia ovat esimerkiksi salaojakartat, ilma- ja satelliittikuvat, satokartat, kasvustohavainnot, lapiotestit, maanäytteiden tulokset sekä vedenläpäisykyvyn testaaminen. Osa havainnoista voidaan tehdä normaalien viljelytoimenpiteiden ohessa.

Pellon kasvukunnon arviointi on kokonaisvaltaista työtä. Ongelmien tunnistamiseen käytetty työaika kuitenkin kannattaa.

Maan fysikaalisesta kasvukunnosta saadaan helpoiten tietoa havainnoimalla pintamaata ja kasvillisuutta, kaivamalla kuoppia ja arvioimalla maata muutenkin aistinvaraisesti. Pellolla voi olla hyvä kemiallinen viljavuus, mutta jos savi- ja hiesumaan murujen kestävyys on heikko, voi pelto olla silloin hyvin altis eroosiolle ja tiivistymiselle. Kuivempina vuosina saatetaan huomata, että vaikka rakenne maan pintakerroksessa on hyvä, ei pelto kestä runsaita sateita, koska syvemmällä maassa on heikosti vettä läpäiseviä kerroksia.

Maan kemiallista viljavuutta voidaan selvittää viljavuusanalyyseillä ja kationinvaihtokapasiteettilaskurin avulla. Tässä viljelijän ei kannata säästää jalkoja eikä rahaa. Keräämällä huolellisesti kattavat maanäytteet, osanäytteissä säästämättä, saadaan paras ja informatiivisin tulos. Perustutkimusta kannattaa täydentää ainakin kattavalla hivenravinteiden ja hehkutushäviön määrityksellä. Näiden lisäksi voi halutessaan määrittää varastoravinteiden tasot pinta- ja pohjamaasta.

Huom! Perustietoa maaperän kemiallisista, fysikaalisista ja biologisista ominaisuuksista saat luvusta 2, Maaperä.

Lisätehtävä: Pohdi mielessäsi, mitä työkaluja olet tottunut käyttämään maan kasvukuntoa havainnoidessasi? Mitä seuraavista työkaluista olet käyttänyt? Onko jotain, mitä haluaisit oppia käyttämään?

• Kasvustohavainnointi

• Maan rakenteen arviointi aistinvaraisesti

• Karttojen ja satelliittikuvien hyödyntäminen

• Maanäytteiden huolellinen analysointi

• Omien havaintojen kirjaaminen muistiin ja niiden vertailu toimenpiteisiin

• Digitaaliset sovellukset

Maan rakenteen havainnointi

Peltomaata voidaan havainnoida aistinvaraisesti sekä erilaisten karttojen ja ilmakuvien avulla. Karttoja ja ilmakuvia kannattaa tarkastella myös päällekkäin, jotta saadaan mahdollisimman tarkkaa tietoa peltolohkojen ongelmapaikoista ja salaojien toimivuudesta.

Silmämääräinen havainnointi tapahtuu esimerkiksi seuraamalla ja tarkkailemalla kasvien kasvua sekä rikkakasvien ja kasvitautien esiintymistä. Lisäksi havainnoidaan maan pintaa ja peltotöiden yhteydessä maan tapaa reagoida toimenpiteisiin. Tarkastelun kohteina ovat maan rakenne, lierojen, juurten ja pieneliöstön toiminta sekä maan luontaiset ominaisuudet, kuten maalaji ja multavuus. Erityistä huomiota kiinnitetään juurten kasvuun, sillä niiden kasvusyvyys ja kasvutapa kertovat paljon maan rakenteesta.

Paras aika aistinvaraisten arvioiden tekoon on maan ollessa kosteaa, ei märkää tai kuivaa, ja juuriston ollessa vielä selkeästi havaittavissa esimerkiksi puinnin jälkeen ennen muokkauksia. Myös keskikesä on hyvää aikaa tehdä arviointeja, sillä silloin juuret ovat voimakkaassa kasvussa. Viljapelloilla optimiaika on noin kolme viikkoa ennen puintia, peruna- ja sokerijuurikasmailla elokuun alussa, nurmilla juuri ennen toista niittoa sekä laitumilla koko kesä- ja syyskuun välinen aika(1).

Tutustu tarkemmin maaperän aistinvaraiseen tarkasteluun OSMO-hankkeen julkaisussa Peltohavaintoja – aistinvarainen tarkastelu maan kasvukunnon mittarina.

Kuva 2. Maan pinnasta voidaan havainnoida maan karikekerrosta, kastelierojen reikiä, sammaleiden ja sienten kasvua sekä pinnan kovuutta tai pehmeyttä. Karikekerros suojaa maata veden haihtumiselta, eroosiolta sekä liettymiseltä ja kuorettumiselta. Karikekerrosta pitää tarkkailla ja mitata sen paksuutta. Kastelierojen ja muiden maaperän eliöiden määrästä puolestaan kertovat keväällä muokkauskoneen perässä lentävät linnut. Kuva: Soja Sädeharju.

Aistinvaraisen arvioinnin menetelmät

Yksinkertaisimman aistinvaraisen arvion voi tehdä pudottamalla peltomaasta kaivettu maapaakku vyötärön korkeudelta maahan tai muulle tasaiselle alustalle. Se, miten paakku hajoaa, paljastaa maan rakenteen. Aistinvaraiseen arviointiin kannattaa kuitenkin panostaa hiukan enemmän.

Yleisimmät käytössä olevat aistinvaraiseen arviointiin kehitetyt menetelmät ovat Peltomaan laatutesti ja MARA (engl. Visual Evaluation of Soil Structure, VESS). MARAssa kaivetaan tietyn kokoinen lapiokuoppa ja havainnoidaan sekä pisteytetään kuopasta nostetun maapaakun kerroksellisuutta. Kerroksellisuus kertoo maan eri kerrosten tiiviydestä ja muruisuudesta. Muruista laadukkaimpia ovat 2–6 millimetrin kokoiset, pyöreät ja huokoiset murut (Luokka 5). Nämä murut syntyvät biologisen, eli juuriston ja maaperäeliöiden toiminnan seurauksena. Huonolaatuista maata edustavat sileäpintaiset, särmikkäät ja tiiviit murut, jotka ovat kooltaan suuria, halkaisijaltaan 7–10 sentin kokoisia (Luokka 1). Näiden luokkien väliin mahtuu runsaasti erikokoisia ja -muotoisia sekä huokoisuudeltaan erilaisia niin sanottuja puolimuruja. MARAan kuuluu myös pudotustesti.

Kuva 3. Peltomaata havainnoidaan MARA-kortin avulla kerros kerrokselta. Kuva: Soja Sädeharju.

Peltomaan laatutestin tärkein osa ovat kuoppahavainnot. Maahan kaivetusta noin 40 senttiä syvästä kuopasta tehdään aistinvaraisesti havaintoja maan rakenteesta ja biologisista toiminnoista. Lisäksi voidaan suorittaa erilaisia täydentäviä mittauksia, kuten maahengitys ja veden imeytyminen sekä lierotesti.

Kaikissa aistinvaraisissa arvioinneissa huomioidaan pellon pintakerros ja sen laatu, joka vaikuttaa suuresti maan toimintaan, kuten veden imeytymiseen, kaasujen vaihtoon, eroosio- ja liettymisalttiuteen sekä orastumiseen.

Maan kasvukunto näkyy myös traktorin hyttiin

Maan muokkautuvuus kertoo paljon maan rakenteesta ja sen ravinnepitoisuuksista. Esimerkiksi tiivistynyt maa aiheuttaa muokkaustöissä kovan vetovastuksen. Traktorin vetopyörät luistavat aina hieman, kun traktori muodostaa vetoa. Muokkaustoimet pahentavat tiivistymistä edelleen, mikäli traktorin vetopyörät luistavat voimakkaasti. Mitä pienempi vetovastus on, sitä parempi on myös maan rakenne. On kuitenkin huomioitava, että eri maalajeilla on luontaisia eroja vetovastuksen suhteen. Myös maan kosteus ja työsyvyys vaikuttavat vetovastukseen.

Maan muokkautuvuuteen vaikuttavat niin ikään maalaji, ravinteet, maan multavuus ja peruskuivatus. Esimerkiksi natriumin ja/tai kaliumin liiallinen määrä kovettaa maata ja vaikeuttaa sen muokkautuvuutta. Liika magnesium taas heikentää maan murukestävyyttä, kun ylimääräinen kalsium puolestaan kuohkeuttaa maata liikaa. Voimakas pölyäminen taas kertoo huonontuneesta maan rakenteesta ja heikosta murukestävyydestä(2). Se voi kertoa myös liian voimakkaasta muokkauksesta, jolloin maan rakenne hajoaa ja seurauksena on tuulieroosio. Maa saattaa kuorettua, jos liian hienoksi muokkautuneeseen maahan sataa vettä ennen kasvien orastumista.

Kuva 4. Pellon pölyäminen voi kertoa heikenneestä murukestävyydestä. Kuivana keväänä pölyämistä voi olla mahdotonta estää. Kuva: Soja Sädeharju.

Kasvit kertovat

Kasvilajit kertovat vaihteluista maan kasvukunnossa. Kasvien kasvua tarkkailemalla voidaan havaita eroja esimerkiksi kasvien väreissä, orastiheydessä sekä kasvun vaihtelua eri osissa peltoa. Orastiheyden laskemisella ja kasvien kasvun vaihtelua seuraamalla voidaan havainnoida maan kasvukuntoa. Näillä keinoilla saadaan hyvä käsitys pellon eri osien eroista sekä pellon kasvukyvystä, kuivatuksen toimivuudesta ja maan rakenteesta. Kasvien värien havainnointia voidaan vahvistaa ja saada siihen tukea esimerkiksi käyttämällä värikortteja, erilaisia puhelinsovelluksia sekä lehtivihreämittaria.

Lisätietoa mittareista voit lukea OSMO-hankkeen raportista: Pikamenetelmät kasvin ravinnetilan kuvaajana​.

Kasvilajeista esimerkiksi pelto-ohdake, valvatti ja matara kertovat maan tiivistymisestä. Jos näiden lisäksi havaitaan myös leinikkiä, on syytä epäillä maan vettymistä. Liian alhaisesta kalsiumpitoisuudesta saattavat kertoa puolestaan matara-, voikukka- ja hierakkaesiintymät(3).

Rikkakasvien kasvua ja esiintymistä seuraamalla voidaan osittain saada vihjeitä maan kasvukunnosta ja maan ravinteikkuudesta tai sen puutteista.

Kuva 5. Esimerkiksi valvattiesiintymä pellolla voi kertoa ongelmista maan kasvukunnossa. Kuva: Eija Hagelberg.

Multavuuden lisääminen

Multavuus on yksi maan kasvukunnon tärkeimmistä tekijöistä. Sen nostaminen on haastavaa, sillä jo nykyisen tason säilyttämiseksi tarvitaan suuri määrä eloperäistä ainesta. Pellon muokkaus taas hävittää arvokasta pintamaata sekä aiheuttaa hiilipäästöjä. Raskailla koneilla ja liian kovilla rengaspaineilla märälle tai kostealle pellolle ajaminen aiheuttaa tiivistymiä. Niiden korjaaminen on työlästä ja vaatii suunnitelmallisuutta.

Multavuuden lisäämiseen voi vaikuttaa:

• Eloperäisen aineen lisäyksellä: monipuolistamalla viljelykiertoa, kasvivalikoimaa sekä kerääjä- ja aluskasveja.

• Lisäämällä viljelykiertoon syväjuurisia nurmikasveja tai syvä- ja runsasjuuristoisia erikoiskasveja.

• Levittämällä karjanlantaa, kuituja ja teollisuuden muita jakeita. Näitä käytettäessä tulee huomioida niiden sisältämät ravinteet.

• Muokkaamalla vain todennettuun tarpeeseen riittävästi ja optimiaikaan.

• Talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäämisellä ja riittävän tiheällä kasvustolla.

  
  

  Loading...

  Sign up to solve exercises

  Log inSign up

Mistä tarvittava määrä kasvintähteitä sitten saadaan? Viljoilla kasvintähteet muodostuvat juuristosta ja oljesta, joista muodostuva hiilisyöte maahan on karkeasti arvioiden 1,7 x satotaso. Kerääjäkasveilla maahan saadaan kasvintähteitä noin 2 x kerääjäkasvin kuivasadon verran. Hyvällä kerääjäkasvilla se on jopa 4 t kasvintähteitä/ha/vuosi. Nurmista maahan kertyvä kasvintähteiden määrä on keskimäärin 2 x vuoden suurin niittosato. Viherlannoitusnurmilla määrään lisätään myös maahan niitetty nurmimassa.

Kuva 6. Lapio on yhä edelleen pellostaan huolehtivan maanviljelijän tärkeä havaintoväline. Kuva: Soja Sädeharju.

Maan kasvukunnon hoitomenetelmät

Pellon kuivatus

Kuivatuksen toimivuus on pellon kasvukunnon perusta. Piiriojat ja valtaojat on pidettävä avoimina ja niiden virtausta on seurattava.

Salaojien kunnosta on huolehdittava:

• Ovatko laskuaukot avoimet?

• Toimivatko kokoojakaivot?

• Onko kuivavara riittävä?

• Onko virtaama riittävä, eli 1 litra/sekunti/hehtaari?

• Onko pientareilla puita liian lähellä salaojia? Puut tulisi poistaa tai niiden juuristoa häiritä n. 15m säteellä salaojista.

• Muista tarkistaa pohjaveden korkeus lohkolla ja tutki lapiokuopasta pellon kuivavaraa.

• Tarvittaessa tehosta kuivatusta, ota yhteys salaojasuunnittelijaan.

Tutustu ojaston kunnon havainnointiin tarkemmin.​

Kuivatuksen kannalta on tärkeää kiinnittää huomiota myös pellon pinnanmuotoiluun ja painaumiin. Voitaisiinko vesitaloutta parantaa esimerkiksi tasaamalla pinnanmuotoja?

Viljavuusanalyysi

Viljavuustutkimuksen tavoitteena on parantaa maan kasvukuntoa ja nostaa satotasoja. Viljavuusanalyysin tulosten huolellinen ja laaja hyödyntäminen on järkevää. Se kannattaa tehdä huolellisesti, ottaa kattavat näytteet ja hyödyntää tuloksia maan ravinnetilan mahdollisimman laajaan tutkimiseen ja analysointiin.

Maanäytteet kannattaa ottaa aina samaan aikaan vuodesta mieluiten syksyllä, ennen kuin edellinen tutkimus vanhenee. Näin jää aikaa suunnittelulle ja tuotantopanosten hankinnalle.

Maanäytteiden otto tulee suunnitella peltojen koon ja laadun mukaan. Suurilla lohkoilla tarvitaan enemmän kuin yksi näyte lohkoa kohden. Ympäristökorvauksen minimi on 1 näyte/5 ha, mutta näytteiden määrä ja sijoittelu kannattaa suunnitella tarkkaan lohkon ominaisuuksien perusteella. Näytteiden kohdistus esimerkiksi satokartan, maalajin, multavuuden ja pellon pinnanmuotojen mukaan mahdollistaa kohdennetut toimenpiteet.

Kuva 7. Huolellinen näytteenotto kannattaa. Ota riittävästi osanäytteitä ja teetä kattava tutkimus. Kuva: Eliisa Malin.

Hivenravinteet ja hehkutushäviö kannattaa ottaa jokaiselta viljellyltä lohkolta perustutkimuksen lisäksi. Muokkauskerroksesta mitattava varastoravinnemääritys tulisi viljelijän uran aikana ottaa pariin kertaan. Pohjamaasta kannattaa ottaa oma näyte ja määritys, erityisesti jos siinä on eri maalaji kuin ruokamultakerroksessa. Lisäksi tulisi selvittää maan biologinen aktiivisuus sekä teettää tarkka maalajin analyysi.

Viljavuusnäytetulosten analysointi

• Pääravinteet N, P, K

• Sivuravinteet Ca, Mg, S

• Hivenravinteet Mn, B, Cu, Zn, Na, Fe, Cl, Mo

Viljavuustutkimuksessa tulisi selvittää maan kationinvaihtokapasiteetti (KVK), pH, multavuus mittaamalla hehkutushäviö, maalajiluokituksen tarkastus ja ravinteisuus (viljavuusluokat ja ravinnesuhteet). Kasvustoista kerättävien kasvi- ja rehuanalyysien tuloksia kannattaa vertailla lohkokohtaisiin maanäytteiden tuloksiin.

Jos tutkimustulosten tulkinta tuntuu vaikealta, kannattaa tehdä yhteistyötä asiantuntijan kanssa niiden tulkinnassa ja hyödyntämisestä. Näin saadaan paras hyöty arvokkaasta tutkimuksesta ja löydetään maan kemiallisen viljavuuden tärkeimmät kehittämiskohteet.

Varastoravinteet

Jos varastoravinteet ovat riittävällä tasolla, pystyvät syväjuuriset kasvit hyödyntämään niitä ja vapauttavat ravinteita myös muiden kasvien käyttöön. Varastoravinteet vähentävät tarvetta Ca, K, Mg ja P lannoitukseen ja kalkitukseen. Varastoravinteita ja vaihtuvia ravinteita voidaan lisätä sopivilla kalkitus- ja maanparannusaineilla sekä lannoitteilla. Varastoravinteiden saatavuutta parantaa mm. maan hyvä rakenne, pH:n nosto, muokkaus, vaihteleva viljelykierto ja aluskasvit.

Sivu- ja hivenravinteet

Maan pH:n tarkasteluun on monta syytä, joista yksi on sen vaikutus kasvien hivenravinteiden ottoon. Liian korkea pH taas haittaa esimerkiksi mangaanin ja boorin ottoa. Hivenravinteet vaikuttavat kasvien talvehtimiseen, taudin kestävyyteen, sadon laatuun ja määrään.

Sivu- ja hivenravinnepuutteiden korjaustoimenpiteet:

• Tehdään laajan kasvianalyysin ja lohkokohtaisen maa-analyysin pohjalta.

• Ensisijaisesti sivu- ja hivenravinnetasot kuntoon maahan lisättävillä sivu- ja hivenravinteilla.

• Hivenlehtilannoitteiden käyttötarve lisääntyy, kun kasvi ei saa maasta tarvitsemiaan ravinteita.

• Kehittämistoimenpiteitä on tärkeää seuranta kasvuston tarkkailulla ja tarkistusmittauksilla.

• Korjaustoimenpiteiden seuranta uusilla viljavuusnäytteillä.

Biologisen viljavuuden parantaminen

Jotta maan biologista viljavuutta voidaan lähteä kehittämään, täytyy ensin määrittää sen lähtötilanne. Maan fysikaalisten olosuhteiden tulee olla kunnossa, jotta voidaan kunnolla keskittyä maan biologian parantamiseen.

Biologista viljavuutta voi havainnoida kasvuston kuntoa ja juuristoa tarkkailemalla. Samalla arvioidaan kuivatusjärjestelmien kuntoa ja selvitetään lohkon viljelyhistoria.

Maan biologista viljavuutta parantavia toimenpiteitä ovat:

• Mahdollisimman monipuolinen kasvivalikoima lohkoilla tilan tuotantosuunnan mukaan

• Seosviljelyn lisääminen

• Biologisen typensidonnan maksimointi

• Monipuolisen ja runsasjuurisen aluskasviseoksen kylväminen

• Syyskasvien ja syväjuuristen kasvien lisääminen viljelykiertoon

• Välikasveja tukemaan vihreitä viikkoja

• Vihreitä viikkoja lisää eli syysmuokkauksen minimointi, kerääjäkasvien hyödyntäminen

• Yhteistyö tuotantosuuntien kesken, lohkojen vaihto

• Kasvinsuojeluaineiden tarkoituksenmukainen käyttö

• Eloperäisen materiaalin lisäys

  • Lanta

  • Lannan käsittely mikrobituotteilla

  • Teollisuuden eloperäiset sivutuotteet

  • Vihermassan siirto ja turpeen lisäys (Erikoiskasvit)

  • Pieneliöiden, bakteerien ja mikrobien erillinen lisäys

  • Lierosiirteet

  • Käytteet, keitteet ja teet

  • Mikrobilisät ja biostimulantit
    

Kuva 8. Lierotesti on hyödyllinen apuväline, sillä lierot ovat hyviä maan kasvukunnon ilmentäjiä eli indikaattoreita. Lierotestiä kannattaa toistaa vuosittain ja seurata lieromäärien kehitystä pellon kunnostustöiden edetessä. Kuva: Soja Sädeharju.