Agrometsätalous on viljelytekniikka, jossa viljely- ja laidunnusjärjestelmään tuodaan tuottavia puuvartisia kasveja eli puita tai pensaita. Siitä voidaan käyttää myös nimitystä puustoinen maatalous. Puista saadaan ekologista ja taloudellista hyötyä samalla, kun ne parantavat viljelyjärjestelmän resilienssiä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Puita voi istuttaa pellolle monin eri tavoin. Istutusten suunnittelussa tärkeintä on huomioida tilan ja viljelijän tarpeet. Puiden istuttaminen pellolle tai sen reunamille ei tarkoita viljelysmaan poistamista ruuantuotannosta tai muusta viljelystä. Agrometsätalouden tarkoituksena on tuottaa lisähyötyä.
Puiden istuttaminen pellolle ei tarkoita samaa kuin metsittäminen.
Agrometsätaloutta voi harjoittaa sekä pellolla, metsässä että puutarhassa. Metsässä viljellyt sienet sekä marjojen, yrttien ja muiden hyötykasvien kasvatus ovat osa agrometsätaloutta. Myös porotalous, sekä kotieläinten laidunnus metsässä tai puustoisilla laitumilla kuten perinnebiotoopeilla, luetaan agrometsätalouden piiriin kuuluviksi. Agrometsätaloutta ovat myös hedelmätarhat, marjatarhat, puukujanteet ja vesistöjen puustoiset suojavyöhykkeet. Niin ikään luonnon toimintaa jäljittelemään suunnitellut permakulttuuritilat sekä kotipihojen syötävät metsäpuutarhat ovat agrometsätalouden ilmenemismuotoja.
Kuva 1. Erilaiset puu- ja pensasrivistöt pelloilla ovat eräitä agrometsätalouden ilmentymiä. Kuva: Soja Sädeharju.
Agrometsätalouden mahdollisuudet ovat moninaiset, lue lisää tästä linkistä.
Puustoisen maatalouden termistöä suomen ja ruotsin kielellä
Agrometsätalouden hyötyjä pellolla ovat muun muassa tuulensuoja sekä eroosionhallinta. Samalla kun puut tarjoavat suojaa viljelykasveille ja maaperälle, saavat hyötyhyönteiset osansa puuvartisten kasvien tuottamista hyödyistä. Puuvartisten kasvien juuret myös kuljettavat hiiltä syvemmälle maaperään, jolloin pellon hiilivarasto kasvaa. Suomessa agrometsätaloutta on tutkittu melko vähän, mutta maailmanlaajuisesti sen hyötyjä, kuten hiilen varastoitumista on tutkittu runsaasti. (Ks. esim. 1-4)
Agrometsätalouden hyötyjä:
sekä tuuli- että vesieroosion väheneminen peltomailla
vesistöjen parempi laatu ravinnevalumien vähenemisen vuoksi sekä varjostusvaikutus virtavesiin
ravinnevalumien pysäyttäminen ja ravinteiden hyödynnys peltoekosysteemissä
ravinnekierron tehostuminen puiden lähialueella
mikroilmastot puiden lähettyvillä; suoja, varjostus
hyönteispopulaatioiden määrän kasvu → pölyttäjien määrien lisääntyminen ja hyötyhyönteisten kilpailu kasvintuholaisten kanssa
hiilensidonta
ekologiset käytävät villieläimille; peltoekosysteemin monimuotoisuus
tuotantoeläinten hyvinvoinnin lisääntyminen; laidunolojen parantuminen, rehun monipuolisuus
Kuva 2. Agrometsätalouden keinoin voidaan tuottaa monenlaista hyötyä niin viljelijälle kuin ympäristölle. Eräs agrometsätalouden hyödyistä liittyy sen kautta saataviin tuotteisiin. Puuvartisten kasvien avulla voidaan tuottaa esimerkiksi ruokaa, lääkkeitä, energiaa ja rakennusmateriaalia. Kuva: Soja Sädeharju.
Agrometsätalouden tuotteita:
Ruoka: hedelmät, marjat, pähkinät, sienet, humala
Kuidut ja yrtit: nokkonen, humala, ginseng ja muut yrtit
Lääkkeet: metsässä viljellyt sienet sekä lääketarkoitukseen viljellyt yrtit ja juuret
Bioenergia: paju, joka sopii myös askarteluun ja käsitöihin, Etelä-Euroopassa suosittu hasselpähkinä, nopeasti kasvavat puulajit ja vesovat puut esimerkiksi hakkeeksi tai klapeiksi
Erikoispuu: teollisuudelle, rakentajille ja käsityöläisille
Rehu: laiduntaville eläimille
Puustoisen ympäristön tuotteistaminen: matkailu, hyvinvointi- ja elämyspalvelut, Greencare
Katso esimerkki viljelyn monipuolistamisesta Ilpo Markkolan video marjanviljelystä (1:16).
Puiden istutus pellolle
Puiden istutus pellolle suunnitellaan maastonmuotojen, olemassa olevan salaojituksen ja ekologis-taloudellisten tarpeiden mukaan. Maastonmuodot määräävät puukujanteiden linjauksen, jos korkeuserot ovat merkittävät. Hyväkuntoinen maaperä on puiden kasvuun lähdön kannalta tärkeää. Siksi tiivistymien poisto on juurten kasvun vuoksi olennaista. Taimet istutetaan oikeaan syvyyteen sekä suojataan verkolla tai muulla taimisuojalla. Lisäksi maa katetaan esimerkiksi lehtipuuhakkeella, muovikatteella tai muulla materiaalilla, joka estää kasvien kasvun puun rungon välittömässä läheisyydessä noin 30 sentin säteellä. Jos taimien ympärillä ei käytetä katetta, tulee rikat torjua toistuvasti ensimmäisten vuosien ajan, joko mekaanisesti tai kemiallisesti. Maan muokkaus tai runsaan heinäkasvuston muu poistokäsittely on tärkeää, koska puuntaimet saattavat alkuvaiheessa kärsiä muiden kasvien tukahduttavasta vaikutuksesta.
Puukujanteiden avulla voidaan ohjailla veden kulkua peltomaassa.(5,6) Olemassa oleva tai suunniteltu salaojitus ei estä peltopuuston istuttamista, mutta puulajit on valittava niin, etteivät ne kasva ojastoon. Salaojakartat onkin syytä kaivaa esiin jo suunnitteluvaiheessa.
Puulajeja valittaessa huomioidaan, että syväjuuristen tai veteen hakeutuvien puiden kanssa on jätettävä varoväli salaojastoon, jopa 30 metriä vahvimpien lajien kanssa. Kaikkien puiden istutuksessa on järkevää jättää kolmen metrin varoväli lähimpään salaojaan. Mikäli varoväliä ei voi jättää, on salaojat tehtävä puiden alle umpiputkella.
Ojien läheisyydessä kasvatettaviin puustoalueisiin luodaan hoitokäytävät ojanperkuuta varten. Pellon läpi kulkeviin puuriveihin voidaan jättää koneenlevyisiä katkoja tarpeen mukaan, jos ajolinjat sitä vaativat. Tällöin on huomioitava tuulensuojavaikutuksen muutos.
Tuulensuojakujanteet ja peltometsäviljely suunnitellaan olemassa olevan koneketjun mukaan. Ensin on päätettävä pysyvät ajolinjat ja laskettava olennaisimpien viljelyskoneiden työleveyden kerrannaiset niin, että ne sopivat kokonaiskuvaan. Kujanteisiin on syytä tehdä katkoja, jos ne kulkevat koko pellon poikki erityisen pitkiä matkoja. Jos pelto on rinteinen, voivat pysyvät puukujanteet ohjata ajolinjoja vuodesta toiseen suotuisallakin tavalla.
Luomutilojen on oltava tarkkana käyttämänsä lisäysaineiston suhteen. Tavanomaisia taimia ei missään olosuhteissa saa istuttaa luomutukea nauttivaan peltoon. Poikkeuslupa on kysyttävä jopa silloin kun tavanomaisen lisäysaineiston käyttö on sallittu.(7) On huomioitava, että kyseinen lista koskee vain siemeniä ja kasvullista lisäysaineistoa, joita ovat vartteet ja pistokkaat. Jos tavanomaisia taimia käytetään, on poikkeuslupa haettava ja muutosilmoitus tehtävä hyvissä ajoin ennen istuttamista(8). Muutosilmoituksella lohko siirretään siirtymävaiheeseen 1.
Hedelmäpuut ovat vaativampia hoidettavia kuin ainespuu. Hoitoleikkuu, lannoitus, kastelu, tuholais- ja tautitorjunta sekä sadonkorjuu ovat tärkeimpiä hedelmäpuille tehtäviä töitä. Ainespuun hoidossa taimivaiheen rikkatorjunta ja suojaus sekä kasvuvaiheen pystykarsinta ovat olennaisimmat tehtävät laatupuun kasvattamiseksi.
Ilmastonmuutoksen myötä Suomessa selviää jo ilahduttava valikoima ruokakasveja. Esimerkiksi omena, päärynä, kirsikka, luumu, pähkinät, jalopähkinät ja monenlaiset marjapensaat menestyvät hyvin. Oikeilla lajikevalinnoilla voi luoda pohjoiseenkin Suomeen hedelmätarhoja. Esimerkiksi venäläiset, Siperiassa jalostetut hedelmäpuut ovat selvinneet Lapissa saakka.
Bioenergiaksi voi kasvattaa nopeasti kasvavia, vesovia puulajeja, kuten pajut, haapa ja koivu. Erikoispuulajeista mustajalopähkinä, tammi, visakoivu, leppä, jalava, saarni ja vaahtera ovat lupaavia, mutta kokeilua ja tutkimusta tarvitaan lisää.
Tästä linkistä voit lukea lisätietoa agrometsätalouden perusteista sekä katsoa videoita aiheesta.
Kuva 3. Metsäpuiden kasvattaminen pellolla on tukisäännösten mukaan toistaiseksi kiellettyä. Metsässä voidaan viljellä muun muassa erilaisia lahottajasieniä kuten kuvassa näkyvää pakuria, sekä nokkosta, humalaa ja ginsengiä. Kuva: Soja Sädeharju.
Peltometsäviljely tarkoittaa satokasvien viljelyä toistuvien puukujanteiden välissä. Puut voivat olla esimerkiksi hedelmäpuita tai erilaisia raaka-aineita tuottavia puita. Katso tästä lisää peltometsäviljelystä Isossa Britanniassa.
Kuva 4. Peltometsäviljelyssä satokasveja viljellään toistuvien puukujanteiden välissä. Kuva: AgForward-projekti.
Eläinten laiduntaminen puustoisella laitumella kuten hedelmätarhoissa, perinnebiotoopeilla ja talousmetsissä on myös agrometsätaloutta. Oikein toteutettuna laiduntamisella voi hoitaa puustoista ympäristöä, hallinnoida metsänkasvua ja lisätä monimuotoisuutta.
Laitumen puut lisäävät eläinten hyvinvointia monella tavalla. Ne edesauttavat sorkkien ja utareiden hyvinvointia, monipuolistavat rehuvalikoimaa, tasaavat paikallisia lämpötilaeroja niin kylmään kuin kuumaankin aikaan sekä vähentävät loisten määrää ja tarjoavat kyhnytysmahdollisuuksia.
Kuva 5. Edessä mantsurianjalopähkinää. Kuva: Iiris Savela.
Tuulensuojakujanne suojaa nimensä mukaisesti peltoaukeaa ja satokasveja kovilta tuulilta. Se myös mahdollistaa hyötyhyönteisten ja pölyttäjien selviämisen ja näin nostaa sadon määrää.
Kuva 6. Pajua ja tervaleppää tuulensuojakujanteessa Kilpiän tilalla. Kuva: Soja Sädeharju.
Usein viljelijöitä askarruttaa se, vähentääkö tuulensuojakujanne satoa. Se ei kuitenkaan vähennä satoa kokonaisuutena. Seuraavasta kuvaajasta voidaan nähdä, että puiden välittömässä läheisyydessä viljelykasvin kasvu on heikkoa, mutta etäisyyden kasvaessa satovaste kasvaa. Suurimmillaan sato on keskimäärin etäisyydellä, joka on 4–6 kertaa kujanteen puiden korkeus. Tällöin sato on merkittävästi korkeampi kuin ilman puita, yli 150 %. Tuulen yläpuolella kujanteesta ei ole mainittavaa etua, mutta tuulen alapuolella taas merkittävästi.
Vähentävätkö tuulensuojakujanteet satoa?
Kuva 7. Kuva lähteen 9 mukaan.
Tuulensuojakujanne sijoitetaan vallitsevaa tuulensuuntaa vastaan. Kuitenkin, jos pelto on hyvin rinteinen, suunnitellaan tuulensuoja kulkemaan korkeuskäyrää mukaillen. On hyvä istuttaa kujanteeseen eri lajeja, jotta se sekä tukee monimuotoisuutta että pysyy tiheänä.
Toinen usein mietityttävä asia on se, kasvavatko juuret satokasvien sekaan. Kun menetelmät ovat oikeita, ne eivät kasva satokasvien sekaan. Juuria ohjaillaan hakeutumaan syvempiin maakerroksiin esimerkiksi jankkuroimalla puiden viereltä. Tästä on etua hiilen kuljetuksessa syvempiin maakerroksiin ja syvemmällä olevien vesi- ja ravinnereservien hyödyntämisessä. Yksi merkittävimmistä peltometsäviljelyn hyödyistä on juuri peltopinta-alan tehokkaampi hyödyntäminen myös syvyys- ja korkeussuunnassa.(10)
Kuva 8. Puun juuret eivät kasva satokasvien sekaan, vaan niitä ohjataan muokkauksilla kasvamaan syvemmälle maahan. Kuva lähteen 11 mukaan.
Talous
Agrometsätalousjärjestelmät on syytä suunnitella niin, että ne vastaavat olemassa oleviin ekologisiin ja taloudellisiin tarpeisiin. Pelloille istutettavien puiden kustannukset voidaan ajatella investointina, sillä usein niistä koituvat hyödyt ja tuotteet saadaan vasta vuosien päästä. Pellon puustoittamiseen investoimisen takaisinmaksuaika on pitkä, mutta eteläisemmässä Euroopassa peltometsäviljely kannattaa tutkimusten perusteella myös taloudellisesti. Peltometsäviljelyssä sadosta saatavat tulot ylittävät toistuvasti ilman puiden kasvattamista saatavat tulot. Kustannukset muodostuvat sekä välittömästä rahanmenosta että vaaditusta ajankäytöstä, kuten suunnittelusta, perustamisesta, taimien suojauksesta ja hoidosta sekä lopulta sadonkorjuusta ja markkinoinnista.
Euroopan laajuinen SAFE 5 -projekti tutki 42 erilaista puu-sato-yhdistelmää ja niiden maankäyttösuhdetta. Pahimmillaan tuottavuus oli 1,0 eli sama kuin monokulttuurin sadontuotto, ja parhaimmillaan 1,4 eli 40 prosenttia tuottavampi. Suurin osa tutkimuksen tuloksista jäi välille 1,2-1,3, jolloin agrometsätalousjärjestelmät olivat 20-30 prosenttia tuottavampia kuin monokulttuurit.(12) Land Equivalent Ratio- (LER) eli maankäyttösuhdelaskenta on tapa verrata puista ja varsinaisesta satokasvista muodostuvien sekaviljelmien sadontuottoa samojen lajien monokulttuureihin, joissa puut ja satokasvit kasvavat erikseen.
Arvopuu, syötävä sato ja bioenergia monipuolistavat tilan tuotevalikoimaa. Markkinoiden kysyntä kannattaa tarkistaa ennen järjestelmän perustamista. Järjestelmän voi suunnitella myös oman tarpeen täyttämiseen, jolloin talousvaikutus ei näy suorina tuloina mutta vähentää tilan ulkopuolisia menoja.
Kuva 9. Puustoiset suojakaistat suojaavat vesistöjä ravinnevalumilta ja tarjoavat virtavesieliöille suotuisia elinympäristöjä, mutta nykyisten tukiehtojen mukaan ne eivät kuitenkaan ole sallittuja. Kuva: Soja Sädeharju.
Tukipoliittisesti peltometsäviljely on monimutkainen vyyhti. Teoriassa pellolle saa istuttaa Ruokaviraston listaukselta(13) löytyviä puuvartisia kasveja, kunhan tukiehtojen määräämät taimitiheydet täytetään. Vaatimus voi johtaa hyvin moniin eri kasvulohkoihin.
Metsän puita ei toistaiseksi ole saanut istuttaa pellolle muuten kuin taimitarhaksi. Vesistöjen varrella puustoitetut suojakaistat eivät ole olleet tukiehtojen mukaan sallittuja. Valmistelussa olevalle EU:n yhteiselle maatalouspolitiikan ohjelmakaudelle 2021-2027 on ehdotettu agrometsätalousjärjestelmien lisäämistä ekosysteemipalveluiden ja viljelijöiden toimeentulon parantamiseksi, mutta jäsenvaltioiden kanta agrometsätalouteen vaikuttaa paljon siihen, luodaanko tukiehtoihin tällaista toimintakulttuuria. Tätä tekstiä kirjoitettaessa Suomen kanta on vielä epäselvä. Mikäli tukiehdot eivät salli puiden istuttamista pellolle, mutta esimerkiksi ekosysteemipalvelujen puolesta ne olisivat välttämättömät, on mahdollista irrottaa tietty ala tukijärjestelmästä.
Esimerkkejä Kilpiän luomutilalta
Kilpiän luomutila sijaitsee Lohjan Pusulassa. Kilpiässä on perustettu agrometsätalousjärjestelmiä vuosina 2013, jolloin istutettiin tuulensuojakujanne ja omenatarha, sekä 2019, jolloin istutettiin tyrnejä kukkakujanteisiin sekä laajennettiin rinteessä olevaa omenatarhaa päärynätarhalla.
Esimerkki: Tyrnit
Kuva 10. Tyrnejä Kilpiän tilan pelloilla. Kuva: Iiris Savela.
Tyrni nauttii viljelykasvina ympäristötuen ehtojen mukaista maataloustukea. Vaadittu taimitiheys on 800 kasvia/ha.(10) Laadimme korkeuskäyrien mukaiset pysyvät, muokkaamattomat kaistat kasvulohkojen reunaan pysäyttämään eroosiota ja ravinnevalumia sekä luomaan hyönteismonimuotoisuutta. Lohkojen leveys on kolme metriä ja yhteispituus noin 460 metriä. Vuonna 2019 tyrnintaimia istutettiin 130 kappaletta neljän metrin välein. Lohkojen yhteispinta-ala on 0,14 hehtaaria. Tyrnin lisäksi ne kasvavat erilaisia heinä- ja palkokasveja sekä nurmilajeja.
Esimerkki: Tuulensuojan kustannukset ja hyödyt
Kuva 11. Kasvihuonekaasumittauskauluksia tuulikujanteella. Kuva: Iiris Mattila.
Istutimme pellon halki tuulensuojakujanteen, jossa on erilajisia pajuja sekä tervaleppää. Kolmen metrin kaista lapiorullaäestettiin ja lanattiin kumpareeksi sekä jankkuroitiin tiivistymien poistamiseksi. Lopuksi se katettiin biohajoavalla muovilla rikkatorjunnan vuoksi. Muovi hajosi kahdessa vuodessa.
Linja sijoitettiin maaston muotoon korkeuskäyrän suuntaisesti siten, että se ei keskitä vettä, vaan hajottaa sen kuiville alueille. Pajuja istutettiin 30 sentin välein pistokkaista (Koiramäen pajutalli, 0,3 €/kpl) ja leppiä viiden metrin välein (MHY, 0,5 €/kpl). Istutukseen kului kahdesta kolmeen päivään, ja lepän karsimiseen meni ensimmäisinä vuosina kaksi tuntia per vuosi. Monirivinen kuja olisi ekologisesti hyödyllisempi kuin yksirivinen, mutta kokeilumielessä toteutimme kujan näin.
Kujannetta ei suojattu, minkä vuoksi leppään on tullut jonkin verran peuran ja jäniksen aiheuttamia vaurioita. Puut eivät ole kuitenkaan kuolleet eläinten takia. Toiset pajut ovat selvinneet paremmin kuin toiset. Pajun kasvu salaojaan aiheutti lisäkustannuksia. Salaojaan kasvun vuoksi pätkä kujannetta purettiin. Tälle kohdalle istutetaan siperianhernettä ja herukkaa.
Puut ovat vähentäneet merkittävästi tuulennopeuksia rinteessä. Vesieroosio on pysähtynyt ja eroosiouomat kadonneet. Toki viljelyjärjestelmään kuuluu myös talviaikainen kasvipeitteisyys, mikä osaltaan vaikuttaa asiaan. Hyönteismäärät ovat merkittävät, ja harvinaisia kimalaisia havaitaan vuosittain.
Katso kappaleessa käytetyt lähteet.
Tähän päättyy kappale I. Agrometsätalous. Voit siirtyä luvun 9 sisällysluetteloon tästä ja tehtäviin tästä.